LYKKE valmentaja Jenni Törmä | Liikuntakeskus LYKKE

LYKKE VALMENTAJA JENNI TÖRMÄ

Valmentajana olen määrätietoinen ja kannustava. Huomioin jokaisen asiakkaan yksilönä ja huolehdin, että kaikki haastavat itseään sopivissa rajoissa ja saavat sitä mukaa onnistumisen kokemuksia. Suosin valmennuksessani vapaita painoja ja isoja liikkeitä, jolloin kehonhallinta ja voimat kehittyvät kokonaisvaltaisesti ja asiakas saa treeneistä parhaan mahdollisen hyödyn.

Minulla on kokemusta erilaisilla taustoilla ja tavoitteilla treenaavista asiakkaista ja olen varma, että jokaiselle meistä löytyy mielekäs tapa liikkua. Kun liikunta on hauskaa, voi siitä tulla myös elämäntapa. Valmennuksessani tavoite on kirkkaana mielessä ja liikkeet suoritetaan oikeanlaisella tekniikalla. Lisäksi pidän huolen, että treeneihin on aina mukava tulla ja fiilis on korkealla salilta lähtiessä.

Olipa tavoitteesi esimerkiksi painonpudotus, liikkuvuuden parantaminen, voiman kasvatus tai liikuntarutiinien saavuttaminen, olen oikea henkilö auttamaan sinua. Tiedän, miten hankalaa tavoitteiden saavuttaminen yksin voi olla. Lähden siis mielelläni auttamaan juuri sinua – yhdessä kohti terveempää ja energisempää arkea!

jenni.torma@liikuntakeskuslykke.fi

Auktorisoitu personal trainer, TrainerLab

Huom! Valmennuskielet suomi sekä englanti.


”Jenni on superkiva ja osaava ammattilainen. Treenit motivoivat ja jälkeenpäin on energinen olo. Saamillani opeilla pystyn treenaamaan yksinkin, mutta yhteiset viikottaiset treenit ovat se tekijä, joka pitää minut kiinni säännöllisessä harjoittelussa.”
-Marika

”Jennin kanssa treenaus on todella palkitsevaa - olen oppinut uusia liikkeitä, saanut hioa tekniikkaa ja haastaa rajojani. Olen iloinen, että Jennin ansiosta harjoittelu on hauskaa ja monipuolista: kehitystä omaan tekemiseen on tapahtunut valtavasti!
​​​​​​​-Marjukka

Tarvitsin uutta motivaatiota ja onneksi löysin Jennin. Treenit hänen kanssa ovat monipuolisia ja hän kannustaa ja varmistaa, että teen liikkeet oikealla tahdilla ja tekniikalla. Rankankin treenin jälkeen olo on uskomattoman aktiivinen ja pirteä.”
​​​​​​​-Tuula

”Jenni ottaa hyvin huomioon omat toiveet ja tavoitteet sekä rajoitteet treenejä suunnitellessaan. Treenaaminen Jennin kanssa on rentoa, mutta tehokasta.”
​​​​​​​-Ari



LYKKE naisille - PIENRYHMÄVALMENNUS

LYKKE naisille – pienryhmävalmennus toteutetaan 4-12 henkilön pienryhmissä. Pienryhmässä harjoittelu on hauskaa ja tehokasta. Yhteisissä treeneissä valmentajan tuki ja ryhmän yhteishenki tsemppaavat parempiin tuloksiin. ​​​​​​​Suurin osa LYKKE-pienryhmävalmennuksista sisältää 4 tapaamista kuukaudessa. Tapaamisen kesto on 45-60 minuuttia.

Lue lisää

LYKKE naisille - YKSILÖVALMENNUS

Kaikki LYKKE naisille - yksilövalmennukset sisältävät yksilöllisen, tavoitteiden mukaisen harjoitusohjelman sekä liikuntakalenterin. LYKKE naisille - yksilövalmennuskerta kestää 45 minuuttia. Valmentaja auttaa oikeanlaisen valmennuspaketin valinnassa.

Lue lisää


LYKKE VALMENTAJAT

LYKKE – valmentajat ovat koulutettuja Personal Trainereita ja liikunta-alan ammattilaisia, jotka auttavat sinua tavoitteidesi saavuttamisessa, aina lähtötasosi huomioiden. LYKKE-valmennus alkaa aina konsultaatiolla valmentajan kanssa. Tällä sivulla voit tutustua LYKKE-valmentajiin.

Lue lisää