LYKKE VALMENTAJA TIINA sysiaho
Hyvinvointi, liikunnan ilo, tavoitetta tukeva ruokavalio sekä riittävä lepo ovat valmennusfilosofiani perusta. Autan asiakkaitani löytämään terveyttä tukevan tavan liikkua sekä syödä. Kun perusasiat ovat kunnossa, on liikunta mahdollista säilyttää mukana arjessa myös haastavissa elämäntilanteissa.
Valmennuksen alussa laadimme yhdessä tavoitteet ja suunnitelman, jonka pohjalta lähdemme liikkeelle. Muuttuvissa tilanteissa harjoittelua sovelletaan, jotta rutiineista saadaan pidettyä kiinni. Haastan asiakkaitani kokeilemaan uutta jolloin usko itseen kasvaa ja ruokkii samalla motivaatiota.
Kehomme rakastaa liikkumista. Terveyttä tukevien tekojen on tarkoitus saada meidät voimaan paremmin. Niinpä valmennuksiin sisältyy niin palauttavia, kuin kehittäviäkin harjoitteita, jokaisen kuntotaso sekä elämäntilanne huomioiden. Arkiliikunnan osuutta ei voi korostaa liikaa sillä se luo pohjan myös kehittävämmille harjoituksille. Tehokas treeni syntyy tavoitteenmukaisista perusliikkeistä sekä riittävistä toistoista. Nousujohteiset ja monipuoliset harjoitukset pitävät liikkumisen mielekkäänä ja takaavat kehittymisen.
Asiakaskuntaani kuuluvat monen ikäiset ja kuntoiset, sekä painonpudottajat, aloittelijat, kehonmuokkaajat, että kestävyysliikkujatkin. Kokemuksen kartuttua otan entistä enemmän kokonaisvaltaisesti huomioon kehon ja mielen yhteyden sekä arjen kuormituksen. Valmennuksien aikana käymme läpi terveellistä ravitsemusta, arki- ja hyötyliikuntaa, kuntoliikuntaa sekä riittävää palautumista.
Älä epäröi ottaa yhteyttä, koska haluan aidosti auttaa sinua lähtemään turvallisesti liikkeelle, saamaan elämää kestäviä muutoksia ja hankkimaan viisaasti voimaa. Tänään on hyvä päivä tehdä hyvinvointia tukevia valintoja!
tiina.sysiaho@liikuntakeskuslykke.fi
Personal Trainer, Trainer4You
Ravintovalmentaja, Trainer4You
Liikunnanohjauksen perustutkinto, Kuortaneen urheiluopisto
"Parasta pienryhmävalmennuksessa oli Tiinan energinen ja positiivinen ote valmentamiseen sekä ryhmän hyvä tsemppihenki! On ollut ilo treenata porukalla ja salille lähtö on ollut joka viikko mukavaa :) Tiinan osasi rakentaa monipuolisen kokonaisuuden josta sai paljon ideoita jatkotreeneihin! Ohjeistukset olivat selkeitä ja yksilöllistä opastusta liikkeisiin sai tarvittaessa."
"Huippu valmennus! Tuntuu, että olen saanut kaikki tekniikat hiottua paremmiksi ja uusia ideoita omiin treeneihin."
"Kiitos Tiinalle ihan huippu motivoivasta ja monipuolisesta valmennuksesta! Olet selvästi oikeassa duunissa. Osaat ohjata, kannustaa ja motivoida aivan mahtavasti. Niin tyytyväinen että juuri sinun kaltainen valmentaja oli minun ensimmäinen valmentajani. Onneksi lähdin mukaan PITKÄN empimisen jälkeen!"
Kiitos!